Taas on tullut aika. Valmistustekniikan kerhon perinteiset hallitustunnustelut järjestetään tiistaina 15.10. klo 17.30 kerhohuoneella H022a, Otakaari 1. Tule paikalle kuulemaan millaisia hallitus- ja toimihenkilövirkoja Valmistustekniikan kerholla on tarjolla sekä ilmaisemaan kiinnostuksesi lähteä mukaan toimintaan ensi vuonna. Varsinkin jos ensi vuoden huikea Ulkomaan Excursio kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tulla paikalle ja ottaa myös kaverit mukaan! Tunnusteluihin osallistuminen ei velvoita mihinkään, ja paikalle voi tulla pelkästään kuunteluoppilaaksi.
Jos et pääse osallistumaan hallitustunnusteluihin, mutta olet kiinnostunut toiminnasta tai sinulla on jotain kysyttävää, laita viestiä VTK:n nykyiselle puheenjohtajalle. Hallitustunnusteluissa tarjolla myös pientä purtavaa osallistujille.
VTK:n vuosikokous, jossa uusi hallitus valitaan, pidetään ti 29.10. Virallinen kokouskutsu seuraa myöhemmin.
Lisätietoja:
Paavo Pietikäinen
Puheenjohtaja
Valmistustekniikan kerho ry
paavo.pietikainen@aalto.fi